Kauppias saa isoimmat kiksit aina silloin, kun myyntiin löytyy kauniita arkisia tuotteita. Zicos täyttää kesällä 8 vuotta ja ihan alusta asti meillä on ollut myynnissä tiskiaineita, tiskiharjoja, saippuoita jne. eli sellaisia, joita varmasti jokainen suomalainen tarvitsee jossain vaiheessa elämää ellei välttele kotitöitä :D tai puhdistautumista.
Itse olen sisustusfriikkeydessä niin syvällä etten voisi kuvitella pitäväni Fairy -pulloa tiskipöydälläni, vaikka tiedän sen pullon monen suomalaisen tiskipöydältä juurikin löytyvän ja siinä ei ole mitään väärää.
Jokainen meistä kuluttaa rahavarat niihin asioihin, jotka kokee itse tärkeimmiksi.
Onneksi nykyään löytyy vaihtoehtoja meille oman tiemme kulkijoillekin eli tälläkin hetkellä kaupalta löytyy useampi tiskiaine, jotka voisin kaikki ottaa myös omalle tiskipöydälleni.
Kuitenkin vasta viime vuosina on alkanut tupsahdella enemmän myös kauniita siivousaineita. Johan oli siis aikakin!!
Kinfillin ekologiset puhdistusaineet on suunniteltu korvaamaan kertakäyttöinen muovi siivouksessa.
Pullot ovat lasisia ja kauniita + kaiken lisäksi uudelleentäytettäviä.
Kaada lasisen, kierrätettävän tiivisteputkilon sisältö suihkepulloon, täytä pullo vesijohtovedellä, kiinnitä korkki ja ravista.
Ja tadaa sinulla on 500 ml tehokasta puhdistusainetta, jonka jälkeen herää kysymys, että miksei tätä ole aiemmin "keksitty".
Kinfillin tehokkaasti puhdistavat tuotteet valmistetaan Alankomaissa. Ne ovat vegaaneja ja valmistettu puhtaista ainesosista, jotka ovat ystävällisiä niin sinulle kuin maapallollekin.
Jokainen aloitussetti sisältää lasipullon, yhden putkilon luonnollista puhdistusainetiivistettä sekä tarvikkeita, kuten kumisen pullon pohjaan kiinnitettävän suojan iskujen varalta ja kestävän muovisen suihkepään.
Kun puhdistusainepullo on tyhjä, voit ostaa erillisiä puhdistusainetiivisteputkiloita (2 kpl/pkt) ja täyttää pullon uudelleen ja uudelleen.
Kaikkiin pulloihin kuuluu siis suihkeosa, mutta lattian puhdistusaineessa on pelkkä korkki.
+
Kinfill Aloituspakkaus (pullo + tiiviste) kylpyhuone, kurkku
Heti saatavilla
+
Kinfill Aloituspakkaus (pullo + tiiviste) lasit ja peilit, kurkku
Heti saatavilla
+
Kinfill Aloituspakkaus (pullo + tiiviste) keittiö VALITSE TUOKSU
☆☆☆☆☆ (1)
Heti saatavilla
+
Kinfill Aloituspakkaus (pullo + tiiviste) lattiat, appelsiini
Heti saatavilla
Siivousaineisiin on tarjolla useampia tuoksuja. Aloitussettiin kuuluu lasipullo sekä tietyn tuoksuinen tiiviste, mutta jatkossa pystyt valita muitakin tuoksuja.
Tällä hetkellä valikoimassa olevia tuoksuja ovat kurkku, appelsiini, laventeli ja mänty. Oma suosikkini näistä on jostain syystä kurkku, mutta kaikkia myymme aika tasaisesti.
Mahdollisesti myöhemmin on tarjolla uusiakin tuoksuja tai toisaalta jotain näistä ei enää olekaan.
Uusimpana tuotteena sarjaan saimme hiljattain myös tiskiaineen, mikä tulee samanlaisessa pumpullisessa lasipullossa. Tiskiaineesta on saatavilla myöskin täyttöpakkaus, mikä ei ole tosin poikkeuksellisesti tiiviste eli aine ainoastaan täytetään pulloon.
Ympäristöystävällinen astianpesuaine on tehokas, mutta silti hellävarainen käsille, astioille ja planeetalle. Aineen tiivis koostumus tarkoittaa, että pienikin määrä riittää pitkälle eli vain yksi pumppaus hoitaa tehtävänsä. Tiskiaine on vegaaninen, palmuöljytön ja saanut EU-ympäristömerkin.
+
Kinfill Aloituspakkaus tiskiaine, sitruuna & basilika
Heti saatavilla
Kinfill Tiskiaine täyttöpakkaus sitruuna & basilika 500ml
Väliaikaisesti loppu
Sinua saattaa kiinnostaa myös
Marseille-saippua eli the ihmeaine
Marseille-saippua on oikea monitoimituote. Se vaahtoaa hyvin, joten käsien pesun lisäksi sitä voi käyttää niin tahranpoistossa, pyykinpesussa, siivouksessa kuin vaikka lenkkareissakin.
Keittiön välitilan uudistus
Keittiön välitilan pienen budjetin muutos kolkosta kotoisaksi. Harmaita hiuksia aiheuttanut suorastaan sinertävän valkoinen välitilanlevy saa kyytiä ylijäämämaalilla ja fiilis muuttuu todella paljon. Arkiset puuhat sujuvat paljon mielekkäämmin omasta mielestä kauniissa ympäristös...
Kodinhoitohuoneen muodonmuutos
Kodinhoitohuoneen muodonmuutoksessa poistettiin yläkaapit ja samalla haluttiin kodikkuutta ja lämpöisyyttä. Seinät pinnoitettiin betonimaisiksi, pyykkihuoltoon saatiin käytännöllisyyttä ja muutenkin arjen toimivuuteen kiinnitettiin huomiota kauneudesta tinkimättä.